Sailan yksityiset

Stargazer Sy


© kuviin luvat yksinoikeudella, kopiointi kielletty

NimiStargazer Sy Rotu Suomalainen puoliverinen
Sukupuoli Tamma Syntymäaika23.03.2017 14-vuotias
Rekisterinumero VH17-031-0287 Säkä 162cm
PainotusEstepainotus Koulutustaso 120cm
Kasvattaja Saila VRL-05775 Omistaja Saila VRL-05775
Virtuaalihevonen


Pala historiaa

Star on yksi niitä hevosia, joka on koetellut avioliittoani melko rankalla kädellä. Starin emä, Spaissi, oli ollut meillä vain hetken. Tamma oli siinä ajassa kerännyt mainetta naapurikyliä myöden, sen pirumaisella luonteella. Hommat olivat kuitenkin alkaneet sujua, joten ajattelin että varsa voisi hieman tasoittaa Spaissin jäätävää luonnetta. Niinpä sovin Sigurin kanssa hänen oriinsa, Caracalin käytöstä Spaissin astuttamiseen.

Eräänä aamuna istuin aamupalalla kera mieheni. Sivulauseessa satuin mainitsemaan, että Spaissi astutetaan kimolla puoliveri oriilla. Siinä sivulauseen kohdalla mieheni vetäisikin aimo annoksen kinkkuleipää väärään kurkkuun ja tilanne päättyi siihen, että hakkasin hänen selkäänsä samalla, kun hän alkoi muuttua sinertävän vihreäksi. Kun leipäpala oli saatu pois kurkunperältä ja mies tokenemaan, hänen ensimmäiset sanansa olivat: "Se saatanan koni tappaa minut vaikka en olisi sitä lähelläkään". Tässä vaiheessa kerrottakoot, että Spaissi ei kuulunut mieheni lemppareihin.

Kun pitkän kaavan kautta sain selitettyä, miksi ideani oli loistava, alkoi miehenikin hieman lämmetä ajatukselle. Niinpä Spaissi kiikutettiin yhteistuumin Caracalin luo ja tuloksena muutaman kuukauden päästä syntyi Star. Nimi on melko kaukana mielikuvituksesta, mutta minkäs voin. Mieheni sai tämän varsan nimetä, vähä niinkuin mielipahan välttämiseksi.

Luonne

Star aiheutti minulle paljon stressiä jo ennen syntymäänsä. Mietin monta kertaa, teinkö virheen kun astutin niin häjypäisen tamman. Spaissi kuitenkin edistyi kokoajan, joten ajattelin että varsa ei ehkä olisi aivan niin häijy kuin emänsä, olihan isävalinnassa painotettu melko pitkälle luonnetta. Star peri emältään paljon, mutta äkäistä siitä ei tullut. Oman tahdon omaava, hieman kovapäinen tapaus kylläkin. Starin kanssa elämä on kuitenkin suhteellisen helppoa, sillä jo varsasta saakka käsittelimme sitä paljon, että se tottuisi mahdollisimman nopeasti ihmiseen, eikä ottaisi emästään liikaa vaikutteita.

Hoitotoimenpiteissä Star seisoo paikoillaan kuin tatti, välillä silloinkin kun pitäisi siirtyä. Tähtien asennosta riippuen Star toimii joko kuin unelma tai sitten pistää vastaan jokaisessa mahdollisessa asiassa. Jalat se joko nostaa tai ei nosta, pää nostetaan kuolainten laiton aikana taivaaseen tai vaihtoehtoisesti napataan suuhun itsenäisesti. Yritän joka päivä ymmärtää tätä tammaa, onhan se nainen kuten minäkin. Vaihtuuhan minunkin mielipiteeni ja mielialani melkein päivittäin. Star kuitenkin käyttäytyy suurimman osan ajasta, joten en ole jaksanut kasvattaa harmaita hiuksia näiden pienten kommervenkkien takia. Taluttaessa tamma tulee yleensä kiltisti perässä tarhaan. Joinain päivinä kuitenkin tarhan portilla käydään keskusteluja päivän säästä ja siitä, onko tuollainen mutavelli nyt hevosen paikka lainkaan. Kengitys sujuu useinmiten ongelmitta, samoin rokotus ja raspaus. Vielä ei ole osunut huonoa päivää näiden kohdalle, mutta eiköhän sekin päivä vielä koita. Ei varmaan kopituksesta tarvitse sanoa sen enempää, kuin että joskus menee hienosti ja toisinaan vähän huonommin.

On turha odottaa, että Star olisi joka päivä onnellinen töihin lähtiessään. Ei lainkaan. Samat mielialanvaihtelut koskevat myös ratsuna toimimista, välillä se on parasta ja toisinaan aivan perseestä. Selkäännousussa Star ei yleensä malttaisi pysyä paikoillaan, vaan kiire olisi jo kova. Ensimmäisen kymmenen minuutin aikana ei Starin mielestä harjoitella pysähdyksiä, vaan mennään kovaa eteenpäin. Toisinaan on päiviä, kun satulaan istahtaessa tamma syöksähtää eteenpäin kuin härkä, tekee stopin ja pukittaa kun pitäisi taas lähteä eteenpäin. Ikinä ei tiedä kuinka käy, joten olen oppinut ilmoittamaan jollekin, että menen nyt ratsastamaan Starin, jos ei kuulu niin saa tulla katsomaan. Hyvinä päivinä Star liikkuu mielellään eteenpäin, mutta ei siedä liian ronskeja apuja missään muodossa. Jos ratsastaja jää vetämään suusta, menee hevonen vain lujempaa eteenpäin. Esteillä Star on kuitenkin elementissään. Vaikka tamma ei jaksa koulua välttämättä puurtaa pitkiä pätkiä, saa sen innostumaan jo pelkistä estetolpista kentällä. Star hyppää mielellään, hyvistä paikoista ja pudottelematta. Jotkut erikoisesteet saattavat hieman jännittää, mutta usein ratsastajan rohkaisu riittää saamaan tamman yli esteistä. Star on maastovarma ja sen kanssa on mukava tehdä pitkiä käyntilenkkejä. Tamma rakastaa maastoesteitä, joten niitä treenataan sen kanssa ahkerasti rataesteiden rinnalla!


Suku

Isä: Caracal
fwb, 170cm
Ii: Carcassio
fwb, 172cm
Iii: Cameroond< br>
Iie: Jet Livian
Ie: New Magenta
fwb, 169cm
Iei: Magnifien
Iee: Haltor Dania
Emä: Spacegoat P
swb, 165cm
ERJ-I
Ei: Garanio Y
kwpn
Eii: Sky Afterwar
Eie: Gerdarda
Ee: Subliminal P
swb
Eei: Temptation Y
swb
Eee: Andriassa
fwb

Jälkeläiset

s. 08.09.2017
fwb-t. Starlight Sy
KTK-III
om. VRL-12909
30.10.2017
fwb-t. Starstruck Sy
ei saavutuksia
om. Saila
00.00.0000
o/t. nimi
omistaja


Kisakalenteri

Starilla on 40 sijoitusta ERJ:n alaisista estekilpailuista
30.06.2017 / ERJ-Cup Kutsu / 110cm / 3/119
11.05.2017 / ERJ Kutsu / 110cm / 3/40
14.05.2017 / ERJ Kutsu / 110cm / 3/40
15.05.2017 / ERJ Kutsu / 110cm / 4/40
16.05.2017 / ERJ Kutsu / 110cm / 6/40
16.05.2017 / ERJ Kutsu / 110cm / 5/40
24.05.2017 / ERJ Kutsu / 110cm / 3/40
27.05.2017 / ERJ Kutsu / 110cm / 4/40
29.05.2017 / ERJ Kutsu / 110cm / 4/40
30.05.2017 / ERJ Kutsu / 110cm / 3/40

15.05.2017 / ERJ Kutsu / 120cm / 5/30
13.05.2017 / ERJ Kutsu / 120cm / 3/31
14.05.2017 / ERJ Kutsu / 120cm / 3/31
15.05.2017 / ERJ Kutsu / 120cm / 2/31
16.05.2017 / ERJ Kutsu / 120cm / 3/31
17.05.2017 / ERJ Kutsu / 120cm / 4/31
20.05.2017 / ERJ Kutsu / 120cm / 5/31
26.05.2017 / ERJ Kutsu / 120cm / 5/31
27.05.2017 / ERJ Kutsu / 120cm / 1/31
11.05.2017 / ERJ Kutsu / 120cm / 2/30
15.05.2017 / ERJ Kutsu / 120cm / 1/30
02.05.2017 / ERJ Kutsu / 120cm / 6/41
06.05.2017 / ERJ Kutsu / 120cm / 1/41
16.05.2017 / ERJ Kutsu / 120cm / 3/41
23.07.2022 / ERJ Kutsu / 120cm / 1/30
01.08.2022 / ERJ Kutsu / 120cm / 3/30
05.08.2022 / ERJ Kutsu / 120cm / 1/30
05.08.2022 / ERJ Kutsu / 120cm / 1/30
17.05.2017 / ERJ Kutsu / 120cm / 3/26
18.05.2017 / ERJ Kutsu / 120cm / 1/26
23.05.2017 / ERJ Kutsu / 120cm / 2/24
30.09.2017 / ERJ-Cup Kutsu / 110cm / 3/107
15.07.2022 / ERJ Kutsu / 120cm / 4/25
21.07.2022 / ERJ Kutsu / 120cm / 5/27
25.07.2022 / ERJ Kutsu / 120cm / 2/25
11.07.2022 / ERJ Kutsu / 120cm / 5/47
16.07.2022 / ERJ Kutsu / 120cm / 1/47
19.07.2022 / ERJ Kutsu / 120cm / 4/47
19.07.2022 / ERJ Kutsu / 120cm / 1/47
20.07.2022 / ERJ Kutsu / 120cm / 5/47

Valmennukset & Päiväkirja

20.10.2017 - Päiväkirjamerkintä
Kesä oli vaihtunut syksyksi ja oli vain ajan kysymys, koska syksy muuttuisi talveksi. Aamut olivat jo kylmiä joka aiheutti minullekin hieman lisätöitä hevosten loimituksen muodossa. Niinpä kelloni pirisi puolta tuntia aiemmin, kuin normaalisti. Kävellessäni talliin kerkesin miettiä jo vaikka mitä tälle päivälle suunniteltuja asioita. Kävelin kuitenkin ensimmäisenä Starin karsinalle, joka oli edellisenä päivänä ultrattu tiineeksin Wandeinhillin upeasta orista.

Rapsuttelin tammaa kaikessa rauhassa ja se näytti hieman hölmistyneeltä. Hei emäntä, missä mun aamusapuskat. Juttelin sille kuitenkin tovin, ennen kuin lähdin latoon hakemaan heinäkärryä. Ajelin avantilla pitkin tallin käytävää ja nakkelin heinää höriseville hevosille. Olipas mukava aamu. Heinien jaon jälkeen nappasin Starin ovesta sen harjan ja menin harjaamaan tammaa. Tarkastin samalla sen jalat ja totesin sen oikein hyvinvoivaksi. Jätin tamman rauhaan ja lähdin kuivaushuoneeseen viikkailemaan loimia ja kannoin ne käytävälle. Viivähdin Starin luona vielä hieman pitempään laittaessani sille loimea päälle. Tamma alkoi olla jo hieman levoton, miksi tuo tuossa kokoajan pyörii. Hymyilin ja jatkoin matkaani päivän muihin askareisiin, mutta tiineenä oleva tamma sai sinä päivänä kyllä ehdottomasti enemmän huomiota, kuin yleensä.

03.08.2017 - Estevalmennus
Olin jo tovin kerinnyt verrytellä Staria, kun valmentajani, eläkeikään kerinnyt vanha hevosmies, Kauko, huristeli maasturinsa jälleen kerran aivan kentän viereen. Star nosti hieman korviaan huomatessaan auton, mutta jatkoi työskentelyä. "Nostappas likka laukka heti ja laukkaile vähän molempiin suuntiin, minä pystytän esteet", Kauko komensi. Niinpä laukkailin itsekseni tovin ja sivusilmällä huomasin, että Kauko kyhäili neljän esteen rinkiä, joka vaikutti selvästi laukkavaihtoihin painottuvalta tehtävältä. Kentän laidalle hän kokosi matalan pystyn, luultavasti verryttelyesteeksi. "Hyppääppä tämä pariin kertaan molemmista suunnista, niin nähdään mitä se paholaisen lapsi tänään tuumaa työn teosta". Star kulki Kaukon silmissä leima otsassaan, olihan se Spaissin varsa. Oli Kauko Spaissillekin lopulta lämmennyt, kun se oli tehnyt tulosta radoilla. Ennen tuloksia mies oli tarjoutunut ostamaan hevosen pakkaseensa.

Verryttelyesteet menivät vanhalla rutiinilla ja arvauksenikin osui oikeaan. "Harjoitellaas nyt sitten vähän niitä vaihtoja. Toivottavasti ne nyt tuossa kohtaa kilpauraa jo sujuu, ei tuon tason hevonen voi enää ravin kautta vaihtaa joka kerta", Kauko tuumaili kentän keskellä. Olin hieman punainen, sillä vaihdot tosiaan eivät olleet Starin parasta osaamisaluetta. Mutta tämä mies varmaan tiesi sen, joten lähdin ensimmäiselle esteelle. "Käytä johtavaa ohjaa jo vähän esteen päällä, sillä jos saat laukan oikeaksi jo laskeutumisvaiheessa, ei sun tarvi edes vaihtaa", Kauko ohjeisti. Ja minä yritin. Mutta niinhän se väärä laukka sieltä tuli, olisi pitänyt arvata. "Noniin, puolipidäte ja laukanvaihto!", Kauko jylisi. Star vaihtoi ihan hienosti ja pääsimme toiselle esteelle melko mallikkaasti. Nyt laukanvaihto esteen päällä ei tullut kysymykseen, sillä samaa laukkaa olisi tarkoitus jatkaa vielä tovi esteen jälkeen. Star laskeutuikin oikeaan laukkaan ja jatkoimme kohti kulmaa, missä laukka tulisi vaihtaa. Pienen pukin jälkeen sekin onnistui. Radan lopussa olin melko tyytyväinen, Star oli vaihtanut joka kerta kun sitä pyysin.

"Kyllähän tuo oikea laukka alkaa tulla siltä selkärangasta, kun vielä vähän treenaatte ja kokemus karttuu. Pitää kuitenkin vähän neuvoa vielä tässä vaiheessa, kun olette ihan alussa", Kauko selitteli. Kyllähän Star jo vaihtoi omatoimisestikin, joten tämä harjoittelu oli ollut hyvää kertausta. Hyppäsin Starilla vielä hieman muunnellun radan edellisestä, jonka viimeinen este oli hieman yli tamman kilpatason. Star suoritti sen kuitenkin erittäin hienosti ja sai Kaukoltakin kehuja, jotka olivat tämän miehen suusta harvinaista herkkua. Loppuverryttelyn aikana Kauko katseli viereisellä pellolla laiduntavaa Spaissia. "Enpä olisi uskonut, että tuollainen hevonen saisi aikaiseksi näin järkevää jälkikasvua", mies tuumaili ääneen. Melkein samaan hengenvetoon Star vinkaisi tammamaisesti ja pukitti. Olin huomaamattani kutitellut sitä raipalla lavan päältä, mistä tamma ei ollut lainkaan mielissään. Kauko katsoi hevosta hetken ja totesi hymähtäen: "Tuo sallittakoon talläisen treenin jälkeen".

14.04.2017 - Päiväkirjamerkintä
Toimistotöiden päätteeksi ajatuksenani oli vielä ratsastaa Star, ihan vain sileällä kevyesti ja nopeasti. Laitoin viimeiset paperit mappiin ja lähdin talliin, huomatakseni että Star oli vielä ulkona muiden kanssa. Nappasin narun ovesta ja lähdin metsästämään hevostani. Heti portilla huomasin, että Star oli ottanut mutakylvyn ja koko hevonen oli korvanpäitä myöden aivan märkä. Se siitä nopeudesta sitten, ajattelin. Vein Starin talliin ja kiinnitin käytävälle. Aloin harjata Spaissia piikkisualla, vain huomatakseni että tehtävä olisi toivoton. "Ei tästä nyt kyllä tule mitään", puhisin ääneen ja irrotin Starin naruista. Talutin tamman pesukarsinaan ja aloin etsiä kaapista kimojen hevosten saippuaa. Lopulta käteeni osui joku iankaikkisen vanha purkki, mutta päätin että se saisi nyt kelvata. Virutin Starin päästä varpaisiin ja viemäriin valuva vesi oli aivan mustaa. Rupesin hieromaan tammaan saippuaa ja pian huomasin, että se oli erittäin vaahtoutuvaa sorttia. Star näytti suurelta vaahtopallolta, enkä voinut vastustaa kiusausta napata siitä kuvaa ja jakaa omille facebook sivuilleni. Naurustani ei meinannut tulla loppua ja Star alkoi jo saippuapäissään hieman hermostua. Virutin tamman nopeasti lämpimällä vedellä ja aloin kuivata hikiviilalla. Viimeistelin kuivauksen vielä pyyhkeellä ja hain loimihuoneesta kaksi fleeceloimea. Alimmainen siirtäisi kosteuden kätevästi ylempään ja Star kuivuisi nopeasti. Vein tamman karsinaansa ja heitin sille tukon heiniä eteen. Vilkaisin kelloa ja huomasin, että muutkin saisivat jo tulla sisälle, joten lähdin hakemaan Starin emää Spaissia ensimmäisenä, jättäen Starin syömään välipalaansa.

09.04.2017 - Estevalmennus
Hiki virtasi selvästi Sailan kasvoilta, kun hän ratsasti kimoa tammaansa viidettä kertaa kohti okseria. Ratsukon valmennus oli tähän saakka sujunut hyvin, mutta lähtiessämme käymään läpi rataa, oli Star jostain syystä pahoittanut mielensä ja alkanut kieltää aina okserille. "Pidä pohkeet kiinni kokoajan ja tuntuma tasaisena!" ohjeistin kun ratsukko lähestyi estettä. Star näytti siltä, että suostuisi jopa hyppäämään. Saila kosketti tammaa raipalla hieman lavan päälle, mutta Star oli jo ratkaisunsa tehnyt. Tamma melkein istahti esteen eteen ja Saila rysähti jälleen kaulalle, kuin räsynukke. "Se selvästi huomaa, että alat jo jännittää esteelle tuloa ja temppuilee sun kanssa sen takia", yritin neuvoa. "Ota ihan alusta koko rata, ei sen voi antaa pompotella sua noin". Saila lähti laukassa ratsastamaan radan ensimmäiselle esteelle, joka oli tavallinen pysty. Siitä hyvä tie seuraavalle esteelle ja sarjan kautta kohti sitä kuuluisaa, pelottavaa okseria. Sailan ilme oli muuttunut hieman vihaisen oloiseksi ja ennen estettä hän ajoi Starin hieman liian pohjaan. Nyt rysähtää, ajattelin mutta suureksi iloksi Star lähtikin hyppyyn, vaikka hieman huonoista saumoista. Esteen puomi rytisi alas, mutta ratsukko jatkoi kohti seuraavaa, radan viimeistä estettä ja suoriutui siitä kunnialla. "Hienoa! Ota vielä kerran se okseri ja viimeinen este", kehotin. Lopulta Star hyppäsi rehellisesti okserin ilman Sailan kehotusta, joten päätin valmennuksen olleen siinä. Ratsukko siirtyi loppuverryttelyyn ja aloin itse keräillä esteitä takaisin maneesin pidikkeille.

Ulkoasu © Sakkura 2017   /   Kuva © Simone.Com (CC BY-NC 2.0)   /   Taustakuva © Subtle Patterns

Tämä hevonen on virtuaalihevonen

1