Sailan yksityiset

Tryphigal

tamma Tryphigal
Hannover, 172cm
synt. 23.12.2016
VH17-011-0214

Koulupainotus
Vaativa A, 80cm

Omistaja Saila VRL-05775

Tyyne on virtuaalihevonen!


© Tyynen kaikki kuvat VRL-10356



Pala historiaa

Tryphigan, tutummin Tyyne on suoraa Saksasta tilattu, koulupainotteinen tamma. Ostin sen valmiiksi koulutettuna, hyvällä hinnalla. Päässäni oli jo kauan kummitellut ajatus, että tarvitsisin koulupainotteisen puoliverisen. Mieheni oli joka kerta tuhahtanut paheksuvasti, olihan meidän tallin hevosluku jo nyt suurempi kuin mitä alunperin suunniteltiin. Ja tein tätä hommaa lähinnä harrastus mielessä, en kasvattanut tavoitteellisesti tai muutenkaan tahkonnut toiminnallani rahaa.

Eräänä keväisenä päivänä kuitenkin selailin facebookia ja silmilleni ponnahti myynti-ilmoitus, missä rautias, piirtopäinen tamma seisoi kuin patsas. Olin myyty, mutta hinta hirvitti. Tamman hintalappu oli kalliimpi, kuin meidän autot yhteensä. Laitoin kuitenkin salaa myyjälle viestiä ja kyselin Tyynestä enemmän. Se oli kasvattajallaan Saksassa, mutta voisin saada siitä kattavia videoita. Ja minähän pyysin, lähettäkää minulle muutama video. Nähtyäni ne, olin melko varma päätöksestäni ja soitin samalla istumalla pankkiin. Pankin täti hieman empien myönsi minulle hevoseen tarvittavan summan ja pian jo allekirjoitin kotona paperit, jotka faksasin Saksaan.

Tyynen Suomeen tulossa kesti kaksi viikkoa. Se tuotiin kotiin asti, eikä rakas mieheni tiennyt vielä tuon taivaallista uusimmasta hankinnastani. Kun suuri, kalliin näköinen hevosauto sitten kaarsi pihaan saksankielisillä teksteillä varustettuna, oli mieheltäni tippua leuka. "Mitä helvettiä", hän sai sanotuksi. Pikaisesti selittelin hieman ympäripyöreästi tilanteen ja menin tervehtimään kuskia, joka purki Tyynen pois kuljetusautosta. "Sehän on norsun kokoinen! Tuon ruokkimiseen menee kahden hevosen heinät!", mieheni parkaisi. Hinnan kuultuaan hän lähti paikalta hiljaa pois. Onneksi Tyyne on jälkeenpäin vakuuttanut hänet siitä, kuinka hyviä ostoksia yleensä teen.

Luonne

Tyynen saapuessa olin nähnyt siitä vain satunnaisia videoita liikkeessä ja joissain toimenpiteissä. Ostin siis sian säkissä ja ensimmäisenä aamuna mietiin, onko tallissa vastassa rauhoituksesta toennut hirviö, joka pistää paikan matalaksi. Näin ei käynyt, siitä kutsumanimi Tyyne sitten tulikin. Kaikki varmasti tietävät prinsessa satujen hyväkäytöksiset leidit, jotka hieman nokka pystyssä ja eleettömästi toimivat päivästä toiseen. Sellainen on Tyyne. Alkuun ajattelin että tammalle on varmaan asennettu aivojen tilalle robotti, mutta ei. Se on vaan saanut niin hyvän koulutuksen, että sen toiminta on välillä hieman robottimaista. Onhan se toisaalta hieman tylsää ja surullistakin, mutta kun tallin muut hevoset ottavat hermoon käyttäytymällä kuin siat pellossa, on Tyyne aina varma valinta jos haluaa hieman rentoutua.

Hoitaessa Tyyne seisoo kuin tatti paikoillaan, kunnes siltä jotain pyytää. On aivan sama, onko kyseessä perinteinen harjaus, varustus vai kengitetäänkö tammaa, se ei koskaan yllätä. Tyyne ei kuule omiaan, ei näe pieniä vihreitä miehiä tai yritä varastaa pipoasi. Se vain on. Kun varusteita laitetaan, voi tamman ilmeessä nähdä pienen välähdyksen innostusta, mutta se ei kuitenkaan näytä sitä muuten. Sen voi huoletta jättää käytävälle seisomaan yksin, se pysyy siinä vaikka talli ympärillä sortuisi. Taluttaessa Tyyne on yhtä helppoa kauraa. Tarhassa tamman voi nähdä revittelemässä silloin tällöin. Sillä on seuranaan muutama muu tallin tamma, joiden kanssa se innostuu joskus jopa leikkimään. Kun leikki Tyynen mielestä yltyy liian rajuksi, se lähtee tilanteesta pois.

Tyynestä on hieman tylsä kertoa, mutta ratsastettavuudesta voisin jaaritella monta päivää. Eleetön tamma muuttuu kouluaitojen sisällä ryhdikkääksi, iloa puhkuvaksi hevoseksi, jonka suoritusten rinnalla monet kalpenevat. Tyynellä voivat ratsastaa kaikki, se ei ota itseensä aloittelijan virheistä, mutta kokenut konkari saa tamman syttymään aivan eri tavalla. Kouluratsuna Tyyne taitaa Vaativan A:n asiat, mutta tekee myös vaikeampien luokkien yksittäisiä liikkeitä. Tyyne kulkee omalla moottorilla, sekä kantaa itsensä kauniisti. Tamma ei pukittele, hypi pystyyn tai ryöstä. Se vaatii vaikeisiin luokkiin kuitenkin todella taitavan ratsastajan, että siitä saadaan kaikki irti. Esteillä Tyyne on kömpelö otus, eikä se niistä oikein innostu. Tammalla kuitenkin hypätään vaihtelun vuoksi silloin tällöin ja se kyllä hyppää kun pyydetään. Jalat eivät vain aina välttämättä nouse aivan tarpeeksi ja sitä saa ajaa melkoisesti eteenpäin, että se liikkuu vaaditulla vauhdilla esteeltä toiselle. Maastossa Tyyne kipittää kiltisti eteenpäin, oli se yksin tai yhdessä toisen hevosen kanssa. Kisapaikalla tamma on oma, hyväkäytöksinen itsensä. Se ei kerää paineita vieraista, eikä huutele muille hevosille. Kuljetus on tammalle rutiininomaista.


Suku & jälkeläiset

Isä: Typhoon
hann, 170cm
Ii: Coral Coe
hann, 172cm
Iii: Game Start
Iie: Amystra
Ie: Tiriembla
hann, 169cm
Iei: Magnifien
Iee: Iphrish Y
Emä: Illumination
hann, 165cm
Ei: Big Hey
hann, 167cm
Eii: Salamander
Eie: Good F Y
Ee: Party Hard
hann, 165cm
Eei: Call Me

Eee: Party Princess

i: Tyynen isä Typhoon on Saksan yksi arvostetuimpia siitosoreja ja sen hinta hipoo miljoonia. Se on kummallista, sillä ori itse ei juurikaan ole saavutuksia kerännyt. Typhoon aloitti kilpauransa loistokkaasti ja oli neljä vuotiaana oman ikänsä parhaimmistoa. Laidun haaveri kuitenkin katkaisi orin kisauran jo sen viisi vuotis kaudella, eikä sitä sen jälkeen enää nähty kouluradoilla. Se kiersi kuitenkin näyttelyitä ympäri Eurooppaa, valioituen monessa maassa. Jälkeläisiä sille onkin kertynyt jo monta sataa, vaikka se kääntyy vasta 15 vuotiaaksi. Typhoon oli rautias ja sitä koristivat suuret sukat ja piirto otsassa. Ori oli 170cm korkea.

ii: Coral Coe oli ruunikko, 172cm korkea hannover ori. Se kilpaili kouluratsastuksessa GP luokkia kansainvälisesti, sijoittuen monissa arvokisoissa ja keräten järkyttävät määrät pokaaleita. Coral Coeta arvostettiin erityisesti sen erityisten liikkeiden vuoksi, jota se periytti myös jälkikasvulleen. Vanhemmalla iällä Coral Coe on toiminut siitoskäytössä, mutta hyvin harvoille ja valituille tammoille. Sen vuoksi sen jälkeläiset ovatkin kuumaa valuuttaa jalostusmarkkinoilla.
iii: Game Start kilpaili kansainvälisessä kouluratsastuksessa koko ikänsä saman ratsastajan kanssa. Ori oli 169cm korkea, väriltään musta. Se teki hyvää tulosta ratsastajan kanssa aina Olympialaisia myöden, mutta kuoli valitettavasti nuorena ähkyyn. Game Start kerkesi astua vain yhden vuoden aktiivisesti, eikä sillä ole jälkeläisiä edes sataa kappaletta, mikä tekee orin halutuksi sukutauluissa.

iie: Amystra syntyi Sveitsissä, mutta ostettiin jo nuorena Saksaan. Tamma koulutettiin pitkälle, mutta sen kanssa huomattiin jo nuorena, etteivät sen rahkeet riittäisi niin pitkälle, kuin omistaja haluaisi. Amystra myytiin Saksalaiseen siittolaan, missä hevosia oli monta tallillista. Tamma teki yhteensä yhdeksän varsaa ja eli parikymppiseksi. Amystra oli väriltään ruunikko ja korkeutta sillä oli 167cm.

ie: Tiriembla, yksi harvoista tammoista, joita Coral Coen omistaja hyväksyi käytettäväksi orilla. Eikä ihme, Tiriembla on suuri nimi kouluratsastuksessa ja menestynyt kansainvälisesti. Se keräsi aikoinaan myös meriittejä näyttelyissä, tosin vähemmän kuin poikansa Typhoon. Tiriembla periytti jälkeläisilleen hyvää, tasaista luonnetta ja kompaktia rakennetta. Tammalla on kolme jälkeläistä, mutta vain Typhoon on niittänyt mainetta, muiden jäädessä lähinnä harrastetason ratsuiksi. Tiriembla oli rautias.
iei: Tiriemblan isä, Magnifien kilpaili koko nuoruutensa Englannissa. Se teki kouluradoilla tasaista jälkeä, mutta ei koskaan ollut otsikoiden kuumin nimi. Ori myytiin kisauran päätteeksi Saksaan, missä sitä käytettiin hetki jalostukseen ja ruunattiin sen jälkeen. Orin ruunaus kadutti omistajaa vuosia myöhemmin, kun Magnifien jälkikasvu alkoi tuottaakin isäänsä parempaa tulosta ja pakasteiden perään soiteltiin taukoamatta. Magnifie oli ruunikko, isomerkkinen ori.

iee: Iphrish Y, 158cm korkea, rautias tamma ei juurikaan tulosta tehnyt. Se siirrettiin siitokseen jo nuorena jännevamman takia, joka keskeytti tamman lupaavasti alkaneen kilpauran. Iphrish sai elämänsä aikana viisi jälkeläistä, joista jokainen on nähty kansainvälisillä kouluradoilla. Iphrish Y kuoli vain 14-vuotiaana rajuun ähkyyn, joka vei sen alle parissa tunnissa.

e: Illumination ei itse meriiteillään kukoista. Rautias tamma on aikoinaan kyllä kilpaillut kansainväliselläkin tasolla, mutta ei juuri koskaan päässyt sijoituksille saakka. Illumination oli kuitenkin hyvä luontoinen, sillä oli korrekti rakenne ja sen suku puhui puolestaan, kun tamman siitoskäyttöä ruvettiin pohtimaan reisille menneen kilpauran jälkeen. Niinpä Illumination myytiin huutokaupassa ja sen hinta nousi ihan mukaviin lukemiin. Siitostammana Illumination tekikin ihan kiitettävän uran, kahdeksan varsaa yhdeksään vuoteen. Illumination elää vieläkin saksalaisessa suursiittolassa, eikä ole tietoa, vieläkö tamma kenties astutetaan.
ei: Big Hey aiheutti monia ihastuneita huokauksia aikoinaan, kun se vielä kilpaili. Se oli musta ja sen päätä koristi suuri läsi ja jalkoja verhosivat miltei polviin saakka ulottuvat sukat. Big Heyn liikkeetkään eivät jättäneet ketään kylmäksi, orin lennokas ravi noteerattiin ulkomaita myöden. Ori asui Saksassa ja kilpaili lähinnä kansallisen tason kilpailuissa. Se ei liikkeistään huolimatta suoriutunut vaativimmista koululuokista. Ori periytti jälkeläisilleen lennokkaat liikkeensä, mutta monen väriin ihastuneen harmiksi vain kaksi orin jälkeläistä on itse mustia.
eii: Salamander oli 169cm korkea, ruunikko hannover ori. Sillä ei ole kilparadoilta yhtä ainutta tulosta, vaan sen jalostuskäyttö perustuu lähinnä sen suvun meriiteille. Salamander siirtyi jo viisi vuotiaana jalostuskäyttöön, heti astutusluvan saatuaan. Siitä on kuitenkin paljon ratsastusvideoita, joten ihan seisoskeluksi sen elämä ei mennyt. Ori kuoli huikeassa 28 vuoden iässä.

eie: Good F Y on Salamanderin tapaan enemmän siitos- kuin kilpahevonen. Tamma syntyi siittolaan missä se asui koko ikänsä. Good F Y:n tulokset jäävät lähinnä näyttelyihin, missä sitä kierrätettiin. Tamma olikin melko kaunis näky ja sen karisma periytyi myös jälkeläisille. Good F Y oli musta, varustettuna pienellä tähdellä otsassa. Korkeutta sillä oli 164cm

ee: Party Hard, kipakka tamma joka pärjäsi niin kouluradoilla kuin näyttelykehissä. Sitä pidettiin pahaluontoisena, mutta sen omistaja itse uskoi siihen täysin. Party Hard oli yksityisomistuksessa, mikä oli sen tason kilpahevoselle harvinaista. Tamma voitti monet karkelot kansainvälisellä tasolla ja omistajan puhelin kävi kuumana ostotarjouksista. Sitä ei kuitenkaan koskaan myyty, vaan kisauran loputtua omistaja teetti sillä itse kolme varsaa, joiden kaikkien hinnat nousivat huutokaupoissa pilviin. Party Hard oli väriltään rautias.
eei: Call Me on Tyynen ainut lähisukulainen, jonka juuret ovat muualla, kuin Saksassa. Se syntyi ja asui koko ikänsä Sveitsissä ja oli piristävä ruiske Saksan jalostusmarkkinoilla. Call Me kerkesi kilpailla vain hetken kansainvälisellä tasolla, kun se jo siirrettiin siitokseen suuren kysynnän vuoksi. Ori oli rautias, 169cm korkea.

eee: Party Princess oli kansallisen tason ratsu, joka voitti monta Saksan mestaruutta ratsastajansa kanssa. Hyvä tapainen tamma loisti myös näyttelyissä. Tamma kilpaili 17-vuotiaaksi, mutta teki välissä yhden varsan. Party Hard oli tamman toinen varsa kisauran jälkeen ja jäikin viimeiseksi. Party Princess oli ruunikko, 160cm korkea. Se lopetettiin 20 vuoden iässä, kun sen jalat alkoivat reistailla.

Jälkeläiset:
s. 03.09.2017 fwb-o. Try Out Sy ei vielä meriittejä Saila
s. 05.08.2017 hann-o. Black Pearl of Edel ei vielä meriittejä VRL-07412
s. 20.10.2017 kwpn-t. Trinity Sy ei vielä meriittejä Atorina (VRL-09525)

Kisakalenteri

31.05.2017 / KRJ-Cup Kutsu / VaB / 12/207
02.09.2017 / KRJ Kutsu / VaB / 4/30
08.09.2017 / KRJ Kutsu / VaB / 1/30
09.09.2017 / KRJ Kutsu / VaB / 3/30
10.09.2017 / KRJ Kutsu / VaB / 1/30
15.08.2017 / KRJ Kutsu / VaB / 2/30
16.08.2017 / KRJ Kutsu / VaB / 4/30
17.08.2017 / KRJ Kutsu / VaB / 3/30
18.08.2017 / KRJ Kutsu / VaB / 5/30
30.09.2017 / KRJ-Cup Kutsu / VaB / 3/155

02.10.2017 / KRJ Kutsu / VaB / 2/30
03.10.2017 / KRJ Kutsu / VaB / 5/30
03.11.2017 / KRJ Kutsu / VaB / 3/30
24.10.2017 / KRJ Kutsu / VaB / 3/40
26.10.2017 / KRJ Kutsu / VaA / 4/25



Valmennukset & Päiväkirja

08.05.2017 - Kouluvalmennus
"Istu vaan syvemmälle sinne satulaan ja rentoudu!", kentän keskellä oleva Kim huusi. Kello oli kahdeksan aamulla ja olin vihdoin saanut yhden maan arvostetuimmista valmentajista meille. Niinpä tahdoin käyttää tilaisuuden hyväksi ja valmennukset aloitettiin jo aikaisin aamulla, että kerkeäisin mahdollisimman monen kanssa mukaan. Valmennus oli alkanut jo puoli tuntia sitten, joten aloin olla melko hikinen. Alkuun olimme kertailleet vain perusjuttuja Tyynen kanssa, käyneet kaikki askellajit lävitse ja sen sellaista. Nyt Kim oli vihdoin suonut meille hetken rauhallista kävelyä, mutta puuttui tietenkin siihenkin tarkkailemalla meitä kokoajan. "Noniin, etteköhän ole kävelleet tarpeeksi, ohjat takaisin käteen!". Huokaisin, kaksi rinkiä kävelyä ei vielä ollut saanut hengitystäni tasaantumaan. Tein kuitenkin työtä käskettyä ja lähdin tekemään Kimin määräämää laukkatehtävää. Tyyne teki onneksi töitä moitteitta ja oli hyvä ratsastaa alusta saakka. "Tarkkaile kokoajan omaa istuntaasi, mutta muista samalla olla rento. Tyyne kyllä tekee pienemmistäkin avuista töitä, nyt apusi ovat kuin loppuun palaneelle tuntiponille tarkoitetut!", Kim sätti jälleen. Yritin pienentää apujen käyttöä ja aloin pikku hiljaa huomaamaan, että Tyynehän todella toimi melkein ajatuksesta. Pian Kim antoi luvan loppuverryttelyyn. Pyyhin hikeä kasvoiltani ja mietin vain, kuinka jaksaisin ratsastaa vielä viisi hevosta tämän silmän alla?

Ulkoasu © Sakkura 2017   /   Kuva © Simone.Com (CC BY-NC 2.0)   /   Taustakuva © Subtle Patterns

Tämä hevonen on virtuaalihevonen